Puuronkorvikkeiden tehtailu jatkuu, ja reseptituotanto on tällä hetkellä keskittynyt vahvasti leipään. Minimies on alkanut äidin iloksi osoittaa merkkejä tutun tuntuisesta leivänhimosta, sillä seurauksella että olen ollut viime viikot korviani myöten taikinassa. Tulostakin alkaa tulla, takataskussa on jo muutama ihana leipäresepti odottamassa!
Aloitetaan kuitenkin tästä, muhevan pehmeistä perunarieskoista, jotka saavat pirteää potkua kirpsakoista punaherukoista ja suloisen makeasta bataatista tehdystä levitteestä/dipistä/pöydälle siveltävästä sotkusta.
RIESKAT
n.8 pientä rieskaa
5 pienehköä perunaa
1/2 omena
1 dl vehnäjauhoa
1/2 kaurajauhoa
2 rkl öljyä
- Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
- Kuori ja kuutioi peruna ja omena pieniksi kuutoiksi. Keitä yhdessä kypsäksi, kaada keitinvesi pientä lirua lukuunottamatta pois ja muussaa sileäksi soseeksi.
- Lisää öljy ja jauhot ja sekoita taikinaksi.
- Tee taikinasta jauhotetulla alustalla tanko ja jaa se n.8 osaan.
- Pyöritä osasista palloja ja litistä ne litteiksi rieskasiksi. Asettele rieskat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, pistele haarukalla muutamia reikiä jokaiseen ja paista 225 asteessa n.12 min.
HERUKKA-BATAATTI -LEVITE
1/2 dl punaherukoita (kokeile myös puolukkaa!)
2 rkl bataattisosetta
- Leikkaa bataatista muutama ohut siivu, kuori ne ja keitä kypsäksi. Muussaa ja anna jäähtyä.
- Muussaa punaherukat bataattisoseen joukkoon.
Kommentit
Lähetä kommentti