Siirry pääsisältöön

Tekstit

Vauvan kukkakaaliwingsit

Kukkakaaliwingsit olivat yksi takavuosien hurjimmista someilmiöistä ja en tainnut tuolloin kertaakaan itse valmistaa kyseisiä herkkupaloja, mutta pääsinpä kuitenkin kukkakaaliwingsien makuun pöydässä jos toisessakin. Reseptien kirjo tänä päivänä on valtava, ja jokaiselle löytyy varmasti omaan suuhun sopiva maustekombo, oli se sitten tuhdin chilinen, hunajaisen pehmeä tai savuinen barbeque. Päätin silti laukaista vielä yhden reseptin tämän joukon jatkoksi: vauvan omat kukkakaaliwingsit! Näissä wingseissä on hitunen makeutta, sopivasti savuisuutta, ripaus lämpöä chilistä ja sopivan napakka suutuntuma. Kylkeen vielä raikas dippi, jossa voi dippailla vaikka sormiaankin ruokailun ohessa. n.200 g kukkakaalia 2 rkl kaurajauhoa 1 rkl mantelijauhoa 3/4 tl - 1 tl savupaprikajauhetta 3/4 tl - 1 tl valkosipulijauhetta ripaus chilijauhetta 2 rkl öljyä 1 rkl päärynä- tai omenasosetta 1-2 tl sitruunamehua 1/2 dl - 1 dl kylmää vettä - Laita uuni kuumenamaan 225 asteeseen. - Irro
Uusimmat tekstit

Lihapulla-bataatti -vuoka

Yksi asia ylitse muiden, jota äitiyden myötä olen oppinut arvostamaan aivan uudella tasolla on ruoka, joka valmistuu kokonaisuudessaan uunissa ihan itsekseen, ilman huolta kärähdysvaarasta kun vauva oppii kesken paistamisen heittämään leluja ja mm.puhelimesi vessanpönttöön. Tämä ruoka on juuri sellainen ruoka, ja lisäksi aivan tolkuttoman herkullinen sellainen! Reilusti rosmariinilta ja valkosipulilta tuoksuvat lihapullat ja suussasulavan pehmeäksi paistunut bataatti maistuvat myös muillekin kuin vain vauvalle. n.20 lihapullaa 400g naudan jauhelihaa 1 dl kaurahiutaleita 2 rkl öljyä 1-2 tl valkosipulijauhetta 1 tl kuivattua rosmariinia 1 tl kuivattua ruohosipulia 1-2 porkkanaa raasteena 1/2-1 bataatti - Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. - Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, öljy, mausteet ja porkkanaraaste. Lisää joukkoon jauheliha ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. - Pyörittele taikinasta pienehköjä lihapullia uunivuokaan; jätä pullien väliin vajaan sentin raot.

No nonsense -pikkuleivät

Mistä ruokabloggaaja tietää, että resepti onnistui yli odotusten? Siitä, ettei ehdi räpsäistä edes pikaista kuvaa kun kuvauksen kohde on jo osittain syöty! Tällä kertaa herkutellaan ihanilla rusinapikkuleivillä, joissa on tajunnanräjähtämistakuu: pehmeän kuohkeat ja suloisen makeat pikkuleivät syntyvät bataattipohjaisesta taikinasta ilman maitoa tai munaa tai muutakaan turhaa ja maistuvat niin mainiolta, että teinpä näitä oman satsin myös ihan vaan itselleni (tosin tummilla suklaahipuilla). Säilyvät ilmatiivissä rasiassa jääkaapissa ainakin pari päivää, sopivat pakastettavaksi ja ovat myös täydellinen eväs tuleville ruskaretkille. Vinkki! Kypsennä kerralla reilumpi satsi bataattia ja pakasta n.180-200g satseja: saat taiottua tuoreen satsin pikkuleipiä supernopeasti! n. 20 kpl pikkuleipiä 1 pienehkö bataatti (n.250g kuorineen) 2/3 dl rusinoita 1 dl kaurahiutaleita 1 dl kaurajauhoa (tai jauhettuja kaurahiutaleita) 1/2 dl kookoshiutaleita 2 rkl öljyä 1/2 tl Ceylon-kanelia

Sottapytyn seitipihvit

Full disclosure, nämä pihvit ovat suussasulavan mureita, herkullisia - ja sotkevat aivan tuhottomasti. Meillä kaikki ruoka tehdään toistaiseksi ilman munaa minimiehen saatua allergisen reaktion kananmunasta, mutta näihin voisi sidosaineeksi lisätä vielä yhden munan jos se omalle sormiruokailijalle sopii. Pinsettiotteen hallitsevalle ruokailijalle pihvit eivät tuota ongelmaa, pinsettimestari noukkii mieluusti pienemmätkin muruset pöydältä (ja myöhemmin sen alta), mutta aloittelijoille voivat tuottaa turhautumista. Toivoisin olevani suurempi kalan ystävä kuin mitä olen ja siksi koitankin aktiivisesti kehittää kalaisia reseptejä edes minimiehelle, ettei hän putoaisi samaan kalattomaan kastiin kuin molemmat vanhempansa. Olenkin ollut iloisesti yllättynyt siitä, miten mieluusti hän kalaruokiani maistelee: muistuttaa itseäkin avaamaan silmiään omille ruokaennakkoluuloille ja mahdollisesti jopa laajentamaan omaakin ruokareviiriä! Nämä pihvit eivät ole poikkeus edelliseen, vaan suor

Appelsiiniset manteli-bataatti -pyörykät

Eli kavereiden kesken Jokapaikan pyörykät. Täydellinen lisuke, maistuva välipala, ei lainkaan pöllömpi aamupala tai iltapala, erinomainen reissueväs - nämä pyörykät todella ansaitsevat lisätittelinsä! Mantelin ja bataatin pehmeä makeus ja appelsiinin hempeä raikkaus tekevät näistä täydellisen parin esimerkiksi kalalle, mutta toimivat tosiaan ihan sellaisenaankin tilanteessa kuin tilanteessa: myös vanhemman akuuttiin välipalanälkään! n.20 pyörykkää 1 keskikokoinen bataatti (n.350g) 1/2 dl riisihiutaleita 1 dl manteleita jauhettuna 1 rkl öljyä 1/2 appelsiinin mehu 1 1/2 dl kauramannasuurimoita - Kuori ja kuutioi bataatti ja keitä kypsäksi. Muussaa tai soseuta pehmeäksi kypsynyt bataatti, sekoita joukkoon riisihiutaleet ja anna jäähtyä hiukan. - Jauha mantelit tehosekoittimessa (tai käytä valmista mantelijauhetta) ja sekoita joukkoon kauramannasuurimot. Lisää öljy ja appelsiinin mehu, sekoita tasaiseksi. - Yhdistä seokset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Pyörittele

Marmorileipä

Vihjailin taannoin, että leipäreseptejä on rustailtu innokkaasti ja tulostakin alkaa tulla. Tässä yksi erinomaisen helppo, mutta äärimmäisen hyvä herkkuleipä, joka saa lisäpisteitä somasta ulkomuodostaan. Jälkikäteen pullavajareissa pohdin, että tähän sopisi muuten tolkuttoman hyvin myös ripaus kardemummaa! Ensi kerralla sitten, tätä nimittäin tulee varmasti veivattua kerran jos toisenkin! 4 dl vettä 3 dl kaurajauhoa/jauhettuja kaurahiutaleita + 2 rkl 3 dl vehnäjauhoa 1 dl 4-viljan hiutaleita 4 tl kuivahiivaa 3 rkl öljyä 2 rkl päärynä-/omenasosetta 1 dl punaherukoita (tai puolukoita) 1/2 dl vadelmia - Mittaa isoon kulhoon jauhot ja hiutaleet (+2 rkl kaurajauhoa säästetään myöhemmäksi) ja sekoita joukkoon kuivahiiva. - Kuumenna vesi kattilassa reilusti kättä lämpöisemmäksi (kuivahiivan herättelylämpö n.42 astetta). - Lisää vesi jauhojen joukkoon ja sekoita taikinaksi. Lisää öljy ja vaivaa taikinan joukkoon. Taikina saa jäädä hyvin löysäksi. Ota taikinasta erilleen n.1

Tabbouleh-pötkylät

Tabbouleh on ihana laina libanonilaisesta keittiöstä: raikas salaatti täynnä herkullisia yrttejä, kasviksia ja yleensä bulguria, joskin monesti itse tulee käytettyä couscousta. Vauvalle eivät tuoreet yrtit sovi niiden korkean nitraattipitoisuuden vuoksi, mutta kuivattuja yrttejä käyttämällä pääsee pikkuinenkin maistamaan tätä kesäistä lisuketta. Sipuli ei varsinaisesti salaattiin kuulu, mutta itse rakastan sen tuomaa kirpakkuutta! Tässä reseptissä salaatti taittuu sormiruokamuotoon liittoutumalla lihan kanssa, mutta lusikoidakin sitä saa ihan sellaisenaan! Reseptissä käytetty lampaan jauheliha on mainio pari minttuiselle salaatille, mutta naudan jauheliha passaa yhtälailla. n.16 pötkylää TABBOULEH 1 dl couscousta 1,2 dl vettä 2 rkl öljyä 1 rkl sitruunan mehua 1 yksikyntinen valkosipuli 1 tl persiljaa 1 tl minttua kourallinen kirsikkatomaatteja 1 kevät-/kesäsipuli varsineen + 400g lampaan jauhelihaa - Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen - Laita couscous ku