Siirry pääsisältöön

Luumuiset tattarisämpylät


Jos minun tulisi luopua jostain yksittäisestä asiasta ruokavaliossani, leipä olisi varmastikin vihoviimeinen. Liha - helppoa, maitotuotteet - korvattavissa, sokeri - pysyisin varmaankin hengissä, mutta LEIPÄ, siitä on leikki kaukana. Innosta puhkuen esittelinkin taannoin minimiehelle hänen ensimmäiset leipämaistiaisensa, nämä rakkaudella vaivaamani tattarisämpylät tuoreeltaan uunista. Visioin, kuinka hän silmät ummessa upottaa pienet hampaansa nautiskellen sämpylään, ja tuhoaa pellillisen yhdeltä istumalta. Vaan niin mureni äidin pilvilinna, suunnilleen samaa vauhtia kuin hetkessä inhoten lattialle murustettu sämpylä.

Parin maistelukerran jälkeen leipä on kuitenkin alkanut pikkuhiljaa maistua, joten tohdin sentään esitellä reseptin teillekin. Niinhän sitä sanotaan, että uusia makuja maistellessa saattaa mennä yli kymmenenkin kertaa ennenkuin maku miellyttää, joten sämpylät säilöön ja jatketaan harjoituksia.

Sämpylöiden sisällöstä vielä sananen: lähtökohtana reseptissä oli koostumuksen vauvaturvallisuus eli mureus ja pehmeys (testikeittiö vahvistaa: 6/5, mureni erinomaisesti), ravintosisällöstä ja herkullisuudesta tinkimättä. Leipää, tätä tai mitään muutakaan, en kuitenkaan itse lähtisi tarjoamaan, ennenkuin vauva osaa selkeästi jo työstää ja muhentaa ruokaa suussaan.

n. 9 sämpylää

1,5 dl vettä tai vauvalle sopivaa maitoa
2 dl sämpyläjauhoja
1 dl kaurajauhoa (tai jauhettuja kaurahiutaleita)
1 dl tattarihiutaleita
1 1/2 tl kuivahiivaa
2 rkl luumusosetta
2 rkl öljyä
Muutama saksanpähkinä hienoksi murskattuna

- Sekoita kulhossa jauhot ja kuivahiiva.

- Kuumenna neste reilusti kättä lämpimämmäksi (kuivahiiva heräilee vasta n.42 asteessa) ja lisää se jauhojen joukkoon samalla sekoittaen. Lisää tattarihiutaleet ja luumusose.

- Lisää lopuksi öljy ja vaivaa se taikinaan.

- Anna kohota lämpimässä paikassa liinan alla n. 30 min. Vinkki: laita kulho mikroon (mikroa ei toki saa tällöin käynnistää), taikina kohoaa huikean hyvin vedottomassa tilassa.

- Leivo taikinasta jauhotetulla alustalla pötkö ja leikkaa se 9-10 osaan. Pyörittele osaset sämpylöiksi ja aseta leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja anna sämpylöiden nousta pellillä liinan alla vielä 15 min.

- Sivele sämpylät vedellä ja ripottele päälle saksanpähkinämurskaa. Paista n.12 minuuttia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No nonsense -pikkuleivät

Mistä ruokabloggaaja tietää, että resepti onnistui yli odotusten? Siitä, ettei ehdi räpsäistä edes pikaista kuvaa kun kuvauksen kohde on jo osittain syöty! Tällä kertaa herkutellaan ihanilla rusinapikkuleivillä, joissa on tajunnanräjähtämistakuu: pehmeän kuohkeat ja suloisen makeat pikkuleivät syntyvät bataattipohjaisesta taikinasta ilman maitoa tai munaa tai muutakaan turhaa ja maistuvat niin mainiolta, että teinpä näitä oman satsin myös ihan vaan itselleni (tosin tummilla suklaahipuilla). Säilyvät ilmatiivissä rasiassa jääkaapissa ainakin pari päivää, sopivat pakastettavaksi ja ovat myös täydellinen eväs tuleville ruskaretkille. Vinkki! Kypsennä kerralla reilumpi satsi bataattia ja pakasta n.180-200g satseja: saat taiottua tuoreen satsin pikkuleipiä supernopeasti! n. 20 kpl pikkuleipiä 1 pienehkö bataatti (n.250g kuorineen) 2/3 dl rusinoita 1 dl kaurahiutaleita 1 dl kaurajauhoa (tai jauhettuja kaurahiutaleita) 1/2 dl kookoshiutaleita 2 rkl öljyä 1/2 tl Ceylon-kanelia

Appelsiiniset manteli-bataatti -pyörykät

Eli kavereiden kesken Jokapaikan pyörykät. Täydellinen lisuke, maistuva välipala, ei lainkaan pöllömpi aamupala tai iltapala, erinomainen reissueväs - nämä pyörykät todella ansaitsevat lisätittelinsä! Mantelin ja bataatin pehmeä makeus ja appelsiinin hempeä raikkaus tekevät näistä täydellisen parin esimerkiksi kalalle, mutta toimivat tosiaan ihan sellaisenaankin tilanteessa kuin tilanteessa: myös vanhemman akuuttiin välipalanälkään! n.20 pyörykkää 1 keskikokoinen bataatti (n.350g) 1/2 dl riisihiutaleita 1 dl manteleita jauhettuna 1 rkl öljyä 1/2 appelsiinin mehu 1 1/2 dl kauramannasuurimoita - Kuori ja kuutioi bataatti ja keitä kypsäksi. Muussaa tai soseuta pehmeäksi kypsynyt bataatti, sekoita joukkoon riisihiutaleet ja anna jäähtyä hiukan. - Jauha mantelit tehosekoittimessa (tai käytä valmista mantelijauhetta) ja sekoita joukkoon kauramannasuurimot. Lisää öljy ja appelsiinin mehu, sekoita tasaiseksi. - Yhdistä seokset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Pyörittele

Sottapytyn seitipihvit

Full disclosure, nämä pihvit ovat suussasulavan mureita, herkullisia - ja sotkevat aivan tuhottomasti. Meillä kaikki ruoka tehdään toistaiseksi ilman munaa minimiehen saatua allergisen reaktion kananmunasta, mutta näihin voisi sidosaineeksi lisätä vielä yhden munan jos se omalle sormiruokailijalle sopii. Pinsettiotteen hallitsevalle ruokailijalle pihvit eivät tuota ongelmaa, pinsettimestari noukkii mieluusti pienemmätkin muruset pöydältä (ja myöhemmin sen alta), mutta aloittelijoille voivat tuottaa turhautumista. Toivoisin olevani suurempi kalan ystävä kuin mitä olen ja siksi koitankin aktiivisesti kehittää kalaisia reseptejä edes minimiehelle, ettei hän putoaisi samaan kalattomaan kastiin kuin molemmat vanhempansa. Olenkin ollut iloisesti yllättynyt siitä, miten mieluusti hän kalaruokiani maistelee: muistuttaa itseäkin avaamaan silmiään omille ruokaennakkoluuloille ja mahdollisesti jopa laajentamaan omaakin ruokareviiriä! Nämä pihvit eivät ole poikkeus edelliseen, vaan suor