Nämä ihanan pehmeät pyörykät sopivat myös kaikkein pienimmille sormiruokailijoille (viljoja 5 kk iästä alkaen), voit vaikka muotoilla taikinasta vähän kookkaampia pötkylöitä, mikäli pyörykkä hukkuu nyrkkiin. Miedon makea maku miellyttää ainakin meidän testikeittiössä ja näitä tuleekin tehtailtua usein myös pakkaseen: ovat täydellinen pikalisuke sapuskaan kuin sapuskaan ja kulkevat kivasti mukana myös reissuun!
n. 20 pyörykkää
n. 20 pyörykkää
6 pienehköä perunaa
1 pieni bataatti
2 porkkanaa
2 dl kauramannaa
2 rkl öljyä (esim. oliiviöljy) + hiukan pyörittelyyn
mausteita oman maun mukaan
- Kuutioi perunat ja bataatti pieniksi, n.1cm kuutioiksi ja viipaloi porkkana ohuiksi kolikoiksi. Keitä sen verran, että eivät enää ole raakoja, mutta vielä varsin napakoita eli kutakuinkin 5-10 min. Pyöräytä sen jälkeen tehosekoittimessa tahnaksi, edistyneemmälle ruokailijalle voi jättää vaikka jokusen sattumankin joukkoon.
- Sekoita kulhossa kauramanna ja öljy ja haluamasi mausteet, näissä maistuisi hyvältä esimerkiksi valkosipulijauhe tai kuivattu rosmariini. Lisää joukkoon juurestahna ja sekoita tasaiseksi.
- Pyörittele öljytyin käsin pieniä pyöryköitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteessa n.10-15 min.
Kommentit
Lähetä kommentti