Siirry pääsisältöön

Marmorileipä


Vihjailin taannoin, että leipäreseptejä on rustailtu innokkaasti ja tulostakin alkaa tulla. Tässä yksi erinomaisen helppo, mutta äärimmäisen hyvä herkkuleipä, joka saa lisäpisteitä somasta ulkomuodostaan. Jälkikäteen pullavajareissa pohdin, että tähän sopisi muuten tolkuttoman hyvin myös ripaus kardemummaa! Ensi kerralla sitten, tätä nimittäin tulee varmasti veivattua kerran jos toisenkin!

4 dl vettä
3 dl kaurajauhoa/jauhettuja kaurahiutaleita + 2 rkl
3 dl vehnäjauhoa
1 dl 4-viljan hiutaleita
4 tl kuivahiivaa
3 rkl öljyä
2 rkl päärynä-/omenasosetta
1 dl punaherukoita (tai puolukoita)
1/2 dl vadelmia

- Mittaa isoon kulhoon jauhot ja hiutaleet (+2 rkl kaurajauhoa säästetään myöhemmäksi) ja sekoita joukkoon kuivahiiva.

- Kuumenna vesi kattilassa reilusti kättä lämpöisemmäksi (kuivahiivan herättelylämpö n.42 astetta).

- Lisää vesi jauhojen joukkoon ja sekoita taikinaksi. Lisää öljy ja vaivaa taikinan joukkoon. Taikina saa jäädä hyvin löysäksi. Ota taikinasta erilleen n.1/3.

- Lisää taikinan suurempaan osaan hedelmäsose, sekoita hyvin ja laita lämpimään paikkaan kohoamaan liinan alle.

- Kuumenna marjoja muutamia minuutteja kattilassa ja surauta ne tämän jälkeen soseeksi tehosekoittimessa. Jos haluat hifistellä, voit vielä siivilöidä soseesta siemenet pois. Lisää sose 1/3 taikinan joukkoon, sekoita tasaiseksi ja lisää vielä 2 rkl kaurajauhoa. Laita liinan alle lämpimään paikkaaan kohoamaan.

- Anna taikinoiden kohota 30-45 min. Öljyä sitten pieni leipävuoka ja lusikoi taikinoita vuokaan vuorotellen, ristiin rastiin. Vedä veitsellä muutama pitkittäinen veto läpi taikinan suuntaa vaihdellen, jotta taikinat hiukan sekoittuvat toisiinsa. Tasoita tarvittaessa leivän pinta kostutetulla ruokalusikalla. Anna kohota liinan alla vielä 15-30 min. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

- Paista leipää uunissa keskitasolla n. 30 minuuttia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No nonsense -pikkuleivät

Mistä ruokabloggaaja tietää, että resepti onnistui yli odotusten? Siitä, ettei ehdi räpsäistä edes pikaista kuvaa kun kuvauksen kohde on jo osittain syöty! Tällä kertaa herkutellaan ihanilla rusinapikkuleivillä, joissa on tajunnanräjähtämistakuu: pehmeän kuohkeat ja suloisen makeat pikkuleivät syntyvät bataattipohjaisesta taikinasta ilman maitoa tai munaa tai muutakaan turhaa ja maistuvat niin mainiolta, että teinpä näitä oman satsin myös ihan vaan itselleni (tosin tummilla suklaahipuilla). Säilyvät ilmatiivissä rasiassa jääkaapissa ainakin pari päivää, sopivat pakastettavaksi ja ovat myös täydellinen eväs tuleville ruskaretkille. Vinkki! Kypsennä kerralla reilumpi satsi bataattia ja pakasta n.180-200g satseja: saat taiottua tuoreen satsin pikkuleipiä supernopeasti! n. 20 kpl pikkuleipiä 1 pienehkö bataatti (n.250g kuorineen) 2/3 dl rusinoita 1 dl kaurahiutaleita 1 dl kaurajauhoa (tai jauhettuja kaurahiutaleita) 1/2 dl kookoshiutaleita 2 rkl öljyä 1/2 tl Ceylon-kanelia

Appelsiiniset manteli-bataatti -pyörykät

Eli kavereiden kesken Jokapaikan pyörykät. Täydellinen lisuke, maistuva välipala, ei lainkaan pöllömpi aamupala tai iltapala, erinomainen reissueväs - nämä pyörykät todella ansaitsevat lisätittelinsä! Mantelin ja bataatin pehmeä makeus ja appelsiinin hempeä raikkaus tekevät näistä täydellisen parin esimerkiksi kalalle, mutta toimivat tosiaan ihan sellaisenaankin tilanteessa kuin tilanteessa: myös vanhemman akuuttiin välipalanälkään! n.20 pyörykkää 1 keskikokoinen bataatti (n.350g) 1/2 dl riisihiutaleita 1 dl manteleita jauhettuna 1 rkl öljyä 1/2 appelsiinin mehu 1 1/2 dl kauramannasuurimoita - Kuori ja kuutioi bataatti ja keitä kypsäksi. Muussaa tai soseuta pehmeäksi kypsynyt bataatti, sekoita joukkoon riisihiutaleet ja anna jäähtyä hiukan. - Jauha mantelit tehosekoittimessa (tai käytä valmista mantelijauhetta) ja sekoita joukkoon kauramannasuurimot. Lisää öljy ja appelsiinin mehu, sekoita tasaiseksi. - Yhdistä seokset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Pyörittele

Sottapytyn seitipihvit

Full disclosure, nämä pihvit ovat suussasulavan mureita, herkullisia - ja sotkevat aivan tuhottomasti. Meillä kaikki ruoka tehdään toistaiseksi ilman munaa minimiehen saatua allergisen reaktion kananmunasta, mutta näihin voisi sidosaineeksi lisätä vielä yhden munan jos se omalle sormiruokailijalle sopii. Pinsettiotteen hallitsevalle ruokailijalle pihvit eivät tuota ongelmaa, pinsettimestari noukkii mieluusti pienemmätkin muruset pöydältä (ja myöhemmin sen alta), mutta aloittelijoille voivat tuottaa turhautumista. Toivoisin olevani suurempi kalan ystävä kuin mitä olen ja siksi koitankin aktiivisesti kehittää kalaisia reseptejä edes minimiehelle, ettei hän putoaisi samaan kalattomaan kastiin kuin molemmat vanhempansa. Olenkin ollut iloisesti yllättynyt siitä, miten mieluusti hän kalaruokiani maistelee: muistuttaa itseäkin avaamaan silmiään omille ruokaennakkoluuloille ja mahdollisesti jopa laajentamaan omaakin ruokareviiriä! Nämä pihvit eivät ole poikkeus edelliseen, vaan suor